Makoilin laiskasti ja kattelin lehvästössä tappelevia pörröhäntäisi apinoita. Torkahdin, heräsin kovaan tömpsähdykseen. Kookospähkinä oli tippunut noin puolentoista metrin päähän. Siinä oli neljä perin kalpeaa kaveria jotka tuijotettiin toisiamme ja sitä pähkinää. Jokaiselle oli aika selvää, että jos apinan kätöset olisivat olleet pikkaisenkin tarkemmat niin blogi ja aika muukin olisi ollut kokolailla paketissa.

Elämä antaa, elämä ottaa. En viitsinyt vaihtaa paikkaa vaan tavan mukaan hetken päästä nukahdin uudestaan. Seuraava herätys oli sitten kivempi. Karvainen tökkäys korvan taakse ja noin kolmetoista senttiä koirankieltä niskasta päälakeen. Mojovankokoinen koira istahti mun rantapyyhkeelle ja ilmoitti että me ollaan nyt sitten kavereita. No ainahan mä koiran tassua lapaan paiskaan. Rapsutukset olivat velvollisuutena, ja aina kun koitin niistä laistaa, koira tökkäisi naamasta tai kropasta.

Uimaan piti lopulta mennä, ja koira häippäisi sillä välillä. Kohta se tuli kuitenkin takaisin. Mulla oli eväänä tölkki rommikolaa ja vesipullo. Jaettiin se vesi, ja koira osoittatui todella janoiseksi. Se yritti vielä kielellään saada vikatkin tipat pullosta. Lisää siis tarvittiin, ja lähdettiin lampsimaan peräkanaa lähibaariin hakemaan sitä, putelit mieheen. Juotiin ne kimpassa ja pötköteltiin, nautittiin elämästä.

Taitaa olla aika koirapainotteisia juttuja, mutta mun mielestä maailma olisi todella paljon parempi paikka elää jos me ihmiset otettaisiin niistä vähän mallia. No siitä pepunnuuskimisesta en niin tiiä, mutta, sopivassa mielentilassa ja sen oikean kanssa :)