Joulu näkyy katukuvassa. Pihoilla on isoja koristeellisia seimiä, bensa-aseman pumppukatosten pylväät on koristeltu jouluköynnöksin, jouluaiheet ovat baarien ykköskoristelua. Tonttulakkeja myydään joka kulmassa. Jopa pornokaupan miesmallinuket on puettu joulupukiksi. Puhumattakaan kaupasta joka myy pelkkää joulukoristetta. Ruuttaa se pukki foniakin. Feliz Navidad!

Kävelyretki keskustassa aiheutti aluksi hämmennystä. Ihmiset puuttuivat, kadut olivat kuin autiokaupungista. Syy selvisi kun saavuin lopulta ihan oikeaan ytimeen. Aivan valtava hulina, kävelykadut täynnä mitä erilaisimman krääsän myyjiä, myyjien huudot ja avuksi otettujen kovaäänisten meteli oli korvia huumaavaa. Ihmisiä oli loputtomasti, kaikki olivat täällä. Sukelsin innokkaasti sekaan.

Avenida Centralin neljästä ajokaistasta reunimmaiset olivat eristetty teipeillä ja täynnään kadulle leiriytyneitä ihmisiä. Tämä ihmetytti, kysäisin vastaantulijalta mikä on homman nimi. Tänään on Feria de la Luz, Valon juhla, kuului vastaus. OK, tuumin että mistä sitten onkaaan kysymys, niin vähän ihme juttu juhlia valoa pitämällä piknikkiä kadulla. Mutta vastaus riitti turistille, kait sitä voi noinkin juhlapäivää viettää. Onhan näistä moneksi, on se ennenkin todettu.

Se ratas lopulta pyörähti kierroksen hostelilla, kun porukka kertoi olevansa lähdössä katsomaan paraatia. Niinpä, ihmiset olivat siis jo hyvissä ajoin varaamassa kadunvarsipaikat itselleen, siitä siis oli kyse.

Lähdettiin kansainvälisellä miehityksellä keskustaan. Reippaat oregonilaiskundit, likat Sveitsistä ja Englannista sekä minä. Meno oli jo melkoista, iloinen karnevaalimeininki kaikilla juhlijoilla. Kadunvieret olivat pullollaan ihmisiä odottamassa paraatia. Yksi pikku keskustan aukio oli täynnään paperisilppua, suunnilleen samanlaista mitä tulee rei'ittäjästä. Miksi, selvisi aika pian. Kaikilla oli pikku pussukat tätä silppua, ja sitähän heitettiin vastaantulijoiden päälle. Jokainen kävi tätä iloista pikku sotaa. Aika äkkiä mekin päästiin tunnelmaan mukaan ja annettiin paperinpalasten lentää. Ja myös äkkiä tultiin huomaamaan, että turistit ovat se paras kohde jolle antaa paperikaste. 'Gringos gringos gringos', huusivat vastaantulijat ja sitten alkoi paperi lentää. Nathan oli päälle 190-senttisenä aika hyvä maali joka löydettiin koko ajan. Me muut annettiin tietenkin kaverille taustatukea mutta aika äkkiä kävi selväksi että ollaan saavana osapuolena ja pahasti. Mä sain kimppuuni 5-6 nuorta heppua jotka rökitti mut totaalisesti. Nauraen häippäsin tulituksen alta vaan saadakseni seuraavalta vastaantulijalta kourallisen suoraan naamaani. Kun yskin tätä lastia suustani niin tuli jo seuraava, jonka vetäisin jo henkeeni. Kruununa tuli perä perään vielä kahdelta seuraavalta täyslaidallinen. Silmät oli ihan täynnä sitä paperia, korvat myös puhumattakaan suusta, yskin paperinpalasia pitkään. Vielä seuraavana yönäkin silmistä valui paperimassaa. No annettin mekin osumaa, hyvässä hengessä.

Hyvässä kamppailuhengessä, mutta oli siinä se toinenkin puoli. Ei ollut yksi eikä kaksi kertaa, kun poliisi pani porukkaa riviin leveään haara-asentoon seinää vasten ja ratsasi heitä. Nuori hyvä jos 13-vuotias kundi tuli kauppaamaan pilveä, vaikea kuvitella sille kovinkaan kivaa tulevaisuutta.

Mentiin sammuttamaan janomme bisselle ihan maailmanlopun baariin. Olin itse asiassa käynyt päiväkävelyllä samassa paikassa, ja todennut jo silloin että meno ja asiakkaat ovat aika elämää nähneitä. Illalla se korostui vielä entisestään. Kerro minkä tahansa Helsingin lähiön kaljakuppilan meno sadalla niin ollaan aika lähellä. Jengi oli joko rosvon tai murhamiehen tai sitten niin rapajuopon näköistä että oksat pois. Kaveri hädin tuskin kävelykunnossa kiersi pöydästä pöytään kaupitellen - voi helvetti - kilpikonnanmunia, syöden lopulta ne itse kun kauppa ei käynyt. Urinaalilla naapuri nuuskasi hartaasti kokaiinina. Mutta meille oltiin ystävällisiä. Tiskillä hampaaton merirosvonnäköinen heppu harmaa poninhäntä perseeseen asti tarjosi nyrkki-nyrkkiä vasten tervehdystä, maljan nostelijoita löytyi joka pöydästä. Olishan siellä flaksikin käynyt, sen verran lemmekkäitä katseita ja vinkkauksia tuli paikan kaunottarilta. Päätin kuitenkin suosiolla jättää toiseen kertaan. Poliisit kävi tasaisin välein kattelemassa että mikä meno. Ai että mä viihdyin!

Seeuraavan päivän ohjelman sopikin olla kulttuuripainotteinen. Lähdin jo perinteisen hedelmäaamiaisen ja riippumattotuokion jälkeen kävelemään Kansallismuseoon. Museo ei ole järin iso, mutta antaa ihan kivan kuvan Costa Ricasta. Historiasta, esihistoriasta, asuttamisesta, florasta ja faunasta. Perhospuutarhakin löytyy.

paketti kasassa, sano

Masu kurni joten täytettä piti saada. Varsinaisesti paikallisia herkkuja ei ole juurikaan tarjolla. Sellaista edustaa keskustan alueella kait lähinnä pystybaarit joissa myydään enimmäkseen uppopaistettua lihaa. Ne eivät houkutelleet. Kiinalaisia ravintoloita löytyy sen sijaan paljon, joten päätin mennä Herra Won Kiinalaiseen Ravintolaan. Tilasin listalta kanaa. Tarjoilija totesi anteeksipyydellen että se on kyllä kiinalaista. Lisäsi rohkaisevasti että on se kyllä ihan hyvää. Pohdin tätä hetken, ja hämmennyksestä toivuttuani päätin että jos kerran varta vasten kiinalaiseen tulin, niin hitto vieköön, kerrankos tässä eletään, tilataan sitten kiinalaista! Annos oli tosi hyvä, vaikka siis olikin kiinalaista.

San Jose. Ei mikään arkkitehtuurin kukkanen, aika kallis ja jollain tavalla vähän sekava. Mutta ehdottomasti kokemisen arvoinen uusi tuttavuus. Sain varmaan aika ohkaisen kosketuksen tähän kaupunkiin, mutta loppujen lopuksi ihan kivan sellaisen. Sen onnettoman pakollisen lentoni takia palaan tänne vielä, joten ei adios vaan hasta luego, amigo.