Alkusoitto matkalleni on ollut todella poikkeuksellinen. Vakituisesta asunnosta luopuminen, koti-irtaimiston pakkaaminen varastoon, veneen telakointihuolet, muutaman viimeisen päivän majoituksen järjestäminen ja siinä sivussa edes suunnilleen järkevän matkarepun pakkaaminen on henkisestikin ollut iso koitos. Puhumattakaan siitä että olen määrittelemättömän pitkällä lomalla duunista, josta kiitos aika isosti työnantajalleni. Tämän takia, ja myös ihan tarkoituksellakin, en ole tehnyt matkasuunnitelmia kuin ihan karkealla tasolla, ja jättänyt etukäteistutustumiset minimiin, mitä nyt vähän netistä selaillut mikä oikeastaan on Buenos Aires.

Nyt olen sen suhteen jo vähän viisaampi. Buenos Airesista sanotaan, että se on eurooppalaiselle helppo astinlauta Etelä-Amerikkaan kaupungin oman eurooppalaisen luonteensa takia. Pitää paikkansa. Katukuva on aivan sen näköinen, että se voisi olla mistä päin eteläistä Eurooppaa tahansa. Ihmisissä näkyy vahvasti eurooppalaiset juuret, ihonväri ja piirteetkin tuntuvat olevan lähempänä Keski-Eurooppaa kuin Latinalaista Amerikkaa. Suuri osa väestöstä on juuriltaan juurikin Saksasta, Italiasta, Puolasta, Armeniasta, ylipäänsä Euroopasta.

Mitäänsanomaton snapshotti kyliltä

Ensimmäinen yö oli myös aika levoton. Uni tuli jo kuuden-seiskan maissa alkuillasta ja heräsin siinä puoli kahden aikaan ihmettelemään kelloa. Nousin lopulta hyvissä ajoin, edelleen vähän nuutuneena mutta valmiina uusiin koitoksiin. Studiossani oli BA:n turistiopas, joita vähän vieroksun, osin turhan pienen tekstikoon takia - onhan tässä jo pikkuhiljaa lukulasit hankittava - ja osin ehkä niiden tyylin takia. Mutta joka tapauksessa, sen perusteella ja päivän fiiliksiinkin sopivana vaihtoehtona päätin lähteä kävelelemään Recoletan hautausmaalle.

Parempaa valintaa en olisi voinut tehdä. Oppaassa ja netissä sanotaan, että vanha hautausmaa on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka ja todellinen helmi, kuolleiden oma uskomaton kaupunki keskeisessä osassa Buenos Airesia. Täynnä upeita hautamonumentteja ja -mausoleumeita. Presidenttejä, kenraaleja, taitelijoita, Argentiinan kuka kukin oli, todellakin!

Vaikka paikkaa noin kovasti hehkutettiinkin oppaissa, todellisuus löi ällikällä. Muistomerkeistä suurin osa oli suurempia kuin mun taakse jäänyt Krunikan yksiöni, ne muistopatsaat, pitkät kujat täynnä toinen toistaan hienompia mausoleoumeita, se hautausmaan ihan oma tunnelmansa joka kuitenkin on sama joka hautuumaalla, rauha. Se on jotain niin kauniin uskomatonta. Ei oikein sanat riitä, opaskirjatkaan eivät osanneet mua valmistaa siihen minkälaista siellä oikeasti oli.

Tuo viimeinen kuva, jos pieni makaaberi loppukevennys tähän sallittaneen, ja miksei, koska itsepä tänne kirjoitan. Monet heittävät lusikan nurkkaan kun aika viimein koittaa, mutta herra FR päätti nykäistä vielä lapunkin luukulle, aika sälli!