Lento oli pitkä, niinkuin olettaa saattaa jos vaihtaa manteretta noin puolen maapallon verran pituusakseleissa. Pystyin nukkumaan jonkun verran alkumatkasta, mutta suurin osa loppulennosta meni unensekaisessa horroksessa, yrittäen löytää vähiten huonoimman asennon pikku istuimellani. Aamukahdeksalta paikallista aikaa laskeuduimme lopulta Ministro Pistarinin kentälle BA:siin, matkustajien aplodien ja raikuvien vihellysten saatttelemana!

Lentokenttämuodollisuudet sujuivat jouheasti, ja nappasin alleni lentokenttätaksin aamukahvin jälkeen. Tosin kahvinjuontiin käytin noin 2,5 tuntia, sillä majoittajani oli viestittänyt, että saisin noutaa avaimen vasta puolen päivän jälkeen. Turha mun oli lähteä aiemmin matkatavaroideni kanssa kaupungille, järkeilin ihan oikein.

Olin saanut osoitteen, josta avain on noudettavissa, joten sinne siis. Paikka oli pikku toimistorakennus, jonka ovimiehelle avain oli jätetty. Heti tähän väliin iso kiitos entiselle elämälleni. Osaan espanjaa tasan suunnattoman vähän, mutta ne muutamat sanat ja lauseet jotka taidan, auttavat vietävän paljon, kun vastaus kysymykseen habla ingles? on ponteva pään pudistus lähes kaikilta. Olisi nimittäin jo avaimen saanti voinut tyssätä tähän paikaan ilman sitä parin sanan lausevarastoani...

Lennon jälkeen mulla oli aika kova jetlag, ja unetkin olivat olleet tosi levottomia ja vähäisiä koneessa, joten maanantai meni aloilleni asettumisen jälkeen aikalailla levon merkeissä. Kävin kaupassa hakemassa tärkeimmät, ja etsin pesulan koska puhtaat vaatteet olivat käyneet jo vähiin. Niin, se espanjankielen taitoni. Kiinalainen pesula Buenos Airesissa ja kiinalaistytön vuolas espanjakielinen selitys, luultavasti eri pyykkiohjelmista, vaatteiden väreistä tai mistä ikinä puhuikaan... Siinä vaiheessa kun sanat ja yhteinen kieli loppuu, niin huumorilla, hymyllä ja naurulla pärjää todella hyvin, oikeasti! Pyykit hoituivat sovitusti.

Tältä näyttää kotini, parvekenäkymä ei varsinaisesti ole parantunut edellisestä...