Salento on kiva pikkukaupunki, tai oikeastaan kylä vuoren kyljessä. Paljon hevosia, ylpeitä hevosmiehiä, kahviviljelmiä, ja nykyisin jo kauppoja turisteille. Talot ovat värikkäitä, ihmiset ystävällisiä. On kiva vaikkapa kahvitella toisen kerroksen kahvilan partsilla ja seurailla kiireettömästi kadun elämää. Mun hostel oli kylän laidalla, muutaman minuutin kävelymatkan päässä pääaukiolta. Kiva ja rauhallinen majapaikka. Itse asiassa sain pitää kuuden hengen huoneen ja koko hostelin itselläni parin päivän ajan. Hostelin hiukan iäkkäämpi, herttainen emäntä, joka puhuu vain espanjaa, kutsui mua sydänkäpysekseen. Kukko ja kana kuopivat pihamaalla, ja värikkäät linnut lentelivät ja livertelivät lähipuissa. Maalaiselämää, hostel oli melkein kuin perhemajoitus. Näkymät laaksoon olivat upeat.

WP_20160408_12_54_59_Pro.jpg

WP_20160408_12_53_36_Pro.jpg

WP_20160408_11_43_09_Pro.jpg

WP_20160408_11_43_22_Pro.jpg

WP_20160408_12_46_49_Pro.jpg

WP_20160408_12_51_48_Pro.jpg

WP_20160408_09_46_18_Pro.jpg

WP_20160409_11_31_02_Pro.jpg

WP_20160409_11_34_00_Pro.jpg

WP_20160408_13_59_54_Pro.jpg

WP_20160408_14_12_32_Pro.jpg

WP_20160411_13_54_50_Pro.jpg

WP_20160411_15_36_00_Pro.jpg

WP_20160408_14_43_45_Pro.jpg

WP_20160409_11_52_16_Pro.jpg

Pääaukiolla voi hypätä 'Willyyn', nelivetojeeppiin, ja mennä päiväretkelle Valle de Cocoraan, upeaan laaksoon parinkymmenen minsan ajomatka päässä.

WP_20160408_12_57_07_Pro.jpg

Laaksossa on mm. upeita kolumbialaisia jättiläispalmuja, jotka voivat kasvaa 60 metrisiksi. Viiden kilometrin haikin, nousua nelisensataa vertikaalimetriä, päässä on 'Hummingbird house', metsänvartijan tupa kolibreineen. Sinne pääsi maksamalla 5000 pesoa, vähän vajaa 1,5 euroa, ja hintaan sisältyi myös kaakao juustolla! Kolibrit pörräsivät ihan siinä ihmisten vieressä välittämättä juurikaan yleisöstä. Majalle päästyäni alkoi satamaan. Koska polkua tuvalle käyttivät myös hevoset, jo menomatkalla paikoin haastava reitti muuttui kaupan päälle aika mutavelliksi. Heposia tuntui koko homma vaan naurattamaan julmetusti, näin sen ainakin niiden eleistä tulkitsin.

WP_20160410_10_58_12_Pro.jpg

WP_20160410_11_17_41_Pro.jpg

WP_20160410_11_43_30_Pro.jpg

WP_20160410_12_01_55_Pro.jpg

WP_20160410_13_22_51_Pro.jpg

WP_20160410_13_25_42_Pro.jpg

WP_20160410_13_57_37_Pro.jpg

WP_20160410_14_33_56_Pro.jpg

WP_20160410_14_17_50_Pro.jpg

Hyppäsin bussiin ja tulin Armenian kautta Caliin. Huomenna lentsikaan ja matka kohti kotia alkaa. Niin kait se on, että kaikella on alkunsa ja loppunsa. Olis tehnyt mieli vielä jatkaa vaikka kuinka pitkään näissä upeissa puitteissa, mutta nyt näin. Ja sainhan mä täällä jotakuinkin puoli vuotta viettää, että en juurikaan valita.

Sain nähdä upeita ja joskus vähän vähemmän upeita paikkoja. Enimmäkseen kuitenkin niitä upeita, ja taatusti erilaisia. Paljon kauniita, kummallisia uusia eläintuttavuuksia. Nytkin tässä keskikaupungin hostelissa kattelen, kun gekkolisko kipittää tuossa katossa ja naksuttelee mulle gekonkielellä jäähyväisiä. Luonto on upeaa, samoin myös ihmisten luomukset. Machu Picchu, Perrito Moreno, Bocas del Toron delfiinit. Iguaani, joka jäi melkein meidän auton alle:)

Samoin tutustuin hienoihin ihmisiin, koin ystävällisyyttä ja vieraanvaraisuutta. Iloisia ihmisiä. Vaikka materiasta tekiskin tiukkaa, niin silti voi aina kadulla panna salsaksi ja nauttia siitä mitä on. Kadut kaikkialla pursuavat elämää. Kolumbialaiset rakastavat meteliä, mulle sanottiin, ja voin allekirjoittaa, että sama koskee koko tätä maanosaa. Ihmiset täällä elävät elämää joka solullaan.

Kaikki ne hetket, joista oon kirjottanut, ja ne joita en julkaissut:) Toivottavasti pian taas uudestaan.

Pura Vida!

12524211_10208300673018326_5052264800503