Monet matkustavat ensin Ushuaiaan, ja sieltä el Calafaten kautta el Chalteniin. Reissuni tälle osuudelle sattuu siis kivoja jälleennäkemisiä jo Ushuaiasta tutuiksi tulleiden matkaajien kanssa. 'Seuraan' englantilaistyttöjä, mun perässä kulkee rankalaismimmit ja ruotsalais-jenkkiläispari. Kaksi kanadalaispariskuntaa, jotka tulivat tutuiksi pingviinisaarelta, moikkasivat iloisesti tullessaan vastaan el Calafaten kadulla. Danielaan, Irkku-equadorilaistyttöön, jonka kanssa tultiin samalla lennolla ja lentokenttäkuljetuksilla Ushuaiasta el Calafateen, törmäsin Perito Morenon jäätiköllä, ja pyörimme siellä päivän kimpassa. Ja hän tuli tottakai vastaan myös heti ekana päivänä el Chaltenin vuorenrinteillä

Uusiakin tuttavuuksia tulee. El Calafaten hostelissa tapaamistani ranskalaistytöistä toinen tervehti iloisesti sanomalla 'moro, mitä kuuluu'? Hän oli opiskellut vuoden Tampereella, ja osasi pari sanaa suomea. Ja tietty nähtiin heti ekana päivänä el Chaltenissakin. Etelä-Afrikkalaistytöt Jay ja Roxy ovat pörränneet ristiin rastiin tällä mantereella, italialainen Umberto kiertänyt lähes kaiken muun paitsi Euroopan ja Afrikan. Ylipäätään matkalaiset tekevät pitkää matkaa. Oma parin kuukauden mittainen reissuni on ihan lastenjuttuja verrattuna muiden monen, monen kuukauden irtiottoihin. En kyllä valita tästä omasta reissustanikaan yhtään...

Aamubussi el Chalteniin lähti vähän turhan aikaisin hostelin BBQ-illan jälkeen, mutta kolmen tunnin bussimatkalla pystyi nauttimaan vielä hetken Nukku-Matin seurasta.

wannabe- kasvissyöjä täpinöissään

El Chaltenin pieni kylä on oikeastaan vain portti Glacier National Parkiin, jossa on monia hyviä trekkausreittejä. Reissuni tarkoitus ei varsinaisesti ole reippailu, mutta maisemat ovat täällä sen verran upeat, että niiden eteen hikoilee ihan mielellään. Kaikki polut alkavat jyrkällä parinsadan korkeuserometrin nousulla kylästä, on kiva pitkästä aikaa vähän kuntoilla.

Ekana päivänä tarkoituksenani oli vaan vähän tutustua paikkaan ja kävellä joku helppo pätkä, mutta pikku suunnistusvirheen tuloksena huomasin olevani reitillä, jonka kokonaispituus on 18 kilsaa. Kävelin 9 kilsan pätkän upealle vuoristojärvelle, joka saa vetensä vastarannan jäätikön sulamisvesistä.

Oli aika hieno fiilis nähdä kaksi upeaa kotkaa, jotka tulivat tervehtimään mua juuri samalla hetkellä kun saavutin järven, reitin päätepisteen. Palasin samaa polkua takaisin hostelille yhdeksän jälkeen illalla.

 

Kotka, you see

Koska edellispäivän lähtö oli tapahtunut aika myöhään iltapäivällä, olin pitänyt kävellessä vähän turhaakin kiirettä. Käytin pätkään noin tunnin verran vähemmän aikaa kuin mitä opaskartassa mainittiin. Tiesin että se kostautuu seuraavana päivänä, ja niinhän siinä kävikin. Varpaat ja nilkat tohjona mietin aamulla, josko tässä pystyy tekemään yhtään mitään. Päätin kuitenkin lähteä taas vuorenrinteille, antaen itselleni luvan kääntyä takaisin heti jos siltä tuntuu.

Kaikki meni lopulta hyvin. Kävelin aika rankan 20 kilsan lenkin Laguna De los Tresille, Fiz Roy -vuoren juurella sijaitsevalle järvelle. Lenkki on edestakainen roundtrippi, 10 kilsaa suuntaansa. Sen viimeinen kilsa on tosi rankka nousu, jossa on vertikaalia 400 metriä. Sinnittelin ylös asti, ja maisemat ylhäällä palkitsivat taas upeudellaan. Niin se vaan on, että tää kauneus täällä pitää ansaita hiellä. Pitkän tauon ja evästelyn jälkeen lähdin kipuamaan alas ja kävelemään takaisin kylille. Aikaa kului yhteensä 7,5 tuntia.