La Pazin lentokentän lähtevien ilmoitustaulu näytti Uyunin lennon tilaksi pre-embarque, joten nautiskelin kahvista kaikessa rauhassa kunnes tajusin, että konehan lähtee 20 minuutin kuluttua. Tuli kiire kipittää opasteita seuraten kohti porttiani. Opasteiden päässä odotti portti 7B, mutta mun porttiani 7A ei näkynyt missään. Tyhjään tiskiin nojaili heppu, joka kysyi että oonko menossa Uyuniin. Myöntävän vastauksen saatuaan kaveri viittasi laiskasti kiitoradan ovelle ja sanoi että tosta ulos, vasemmalle ja vika kone rivin päässä. Oikaisuyritykseni taisi olla vähän huono idea, koska kiukkuinen kenttävirkailija juoksi mut kiinni ja ohjasi pois saapuvien alta.

Aika epämiellyttävän pomppuisen, mutta onneksi lyhyen matkan jälkeen laskeuduimme Uyunin pienen pienelle kentälle. Yksi niistä harvoista näkemistäni lentokentistä, jossa on manuaalinen matkatavarahihna.

DSC_4205.jpg

DSC_4206.jpg

Uyuni on noin 10 000 asukkaan pikkukaupunki, joka on nopeasti kävelty läpi. Nykyään se toimii lähinnä porttina turisteille, jotka vierailevat Salar de Uyunin suola-aavikolla. Paikassa on sitä omaa pienen kaupungin viehätystä markkinatoreineen ja kauppahalleineen. Eikä mua oikeastaan pahemmin yllättänyt nähdä nandu kuopimassa maata jonkun takapihalla pakun ja rakennustarvikkeiden keskellä.

DSC_4502.jpg

DSC_4505.jpg

DSC_4215.jpg

DSC_4503.jpg

DSC_4507.jpg

Uyuni oli aikoinaan tärkeä rautateiden solmukohta. Rataa käyttivät pääasiassa kaivosyhtiöt rahdatessaan tuotteitaan satamiin Tyynelle Valtamerelle. Kaivostoiminnan romahdettua 40-luvulla junat yksinkertaisesti vaan hylättiin Uyuniin. Nykyisin junien hautausmaa on yksi harvoista nähtävyyksistä itse kaupungissa. Kukapa ei löytäisi sisäistä lastaan päästessään vapaasti kiipeilemään ruostuneissa junanraadoissa!

DSC_4219.jpg

DSC_4221.jpg

DSC_4240.jpg

DSC_4248.jpg

Maailmassa on varmaan vaikka kuinka monta näkemisen arvoista paikkaa, joista ei ole ikinä kuullutkaan. Salar de Uyuni, Uyunin suola-aavikko oli mulle yksi niistä. Yli 10 000 neliökilometriä valkoisten suolalaattojen peittämää tyhjyyttä on vaikuttava näky. Väliin horisontissa ei näy yhtään mitään, sitten taas kaukaisuudesta häämöttää vuorten siluetteja.

DSC_4326.jpg

DSC_4327.jpg

DSC_4366.jpg

DSC_4410.jpg

Pysähdyttiin katsomaan suolan alta pulppuavia lähteitä, nimeltään Ojos de Sal, suolan silmät tjsp. Heräsi ajatus josko tää suolakerros vastaakin järven jäätä, ja alla on koko ajan vettä, venaten vaan että automme rysähtää suolakerroksen läpi syvyyksiin.

DSC_4288.jpg

Tunupan tulivuoren värit eivät jättäneet kylmäksi.

DSC_4394.jpg

Ja sitten edessä nousee Isla Pescados saaren kaktukset. Ei vaan voi ymmärtää, mistä se Äiti Maa keksii näitä juttujaan. Jostain syystä maaperä on sellainen, että tällä pienellä maankohoamalla kasvaa todellinen jättiläiskaktusten metsä.

DSC_4434.jpg

DSC_4444.jpg

DSC_4452.jpg

DSC_4461.jpg

Päivän päätteeksi pysähdyimme nauttimaan auringonlaskusta suola-aavikolla. Värit olivat niin kauniit, ettei päivän mittaan todella koviin lukemiin kohonnut tuulikaan estänyt niitä ihailemasta. Koirakin käväisi nautiskelemassa maisemista.

DSC_4464.jpg

DSC_4468.jpg

DSC_4472.jpg

DSC_4490.jpg