San Andres Island. Pitkään arvoin sitä. Teki mieli mennä, sitä oli kehuttu, mutta lennot tietty syö matkakassaa. Maanantaina päätin että olkoot, käärinliinoissa ei ole taskuja jne. Buukkasin lennon keskiviikolle, Cartagenasta Bogotan kautta San Andresiin. Check-in Cartagenassa: San Andresiin menossa, kauanko aiot viipyä siellä? Varmaan jotain viikon verran. Minne menet sieltä, lennätkö kotiin? No en, Kolumbiassa aattelin vielä pyöriä. Onko sulla matkalippu ulos saarelta, pitää olla sellainen. Deja-vu. Eipä tietenkään, ei tullut mieleenkään että jos lennän Kolumbian sisällä tarttee olla myös paluulippu. Mutta nää on jo nähty, mulla oli onneksi hyvää aikaa käydä ostamassa paluulento. Ja oikeestaan sen ymmärrän, kyse on kuitenkin saaresta, jossa on väistämättä rajoittuneet olot ja herkkä ekosysteemi. Kait ne on syystäkin vähän tarkempia turismista siellä.

Alkoi olla jo vähän nälkä, hostelin aamiainen oli ollut pari palaa paahtoleipää ja vesimelonia. Lennolla tarjottiin vaan kuppi kahvia. Hyvillä mielin kuitenkin ajattelin haukkaavani jotain Bogotan kentällä. Etsin siellä ensin lähtöporttiani, kunnes mulle kerrottiin että sun pitää vaihtaa terminaalia. Siihen hupeni se sapuska-aika. No, onneksi koneessa saa edes sen onnettoman lentsikkasafkan.

Lähtöportti oli vähän hankala löytää mutta löytyi kuitenkin. Se ei ollut vielä auki, mutta mikä lie etiäinen sai mut menemään siihen virkailijoiden luo ennen aikojani. Virkailija tsekkas mun lipun ja pyysi tax formia ??? Etkö muka tiedä, sun pitää maksaa turistivero, saat siitä lomakkeen jonka näytät saarella sinne tullessasi. Ilman lomaketta et pääse koneeseen. Ei jumalauta, kuulen vasta nyt asiasta ensi kertaa. Oon kuitenkin aika paljon saarta googlaillut, missään en ollut törmännyt moiseen. Kysyin virkailijalta että mitä ihmettä nyt? Kamat on varmaan jo ruumassa, en mä tänne voi nyt jäädä. Mimmiltä meni suu vähän mutkalle, ja se rupesi neuvottelemaan kollegansa kanssa, käyden välillä naapuriportilla.

Virkailija tuli takas, kysyin että oikeesti, mistä sen formun voi ostaa, hän pyysi vaan venaamaan. Mulla jo tässä vaiheessa valui hiki ympäri kehoa, ja joskus se sekunttiviisari heittää aika laukkaa. Pakko oli kuitenkin vaan patsastella siinä. Lopulta toinen nainen tuli kassalippaan kanssa, josta se taikoi noita lomakkeita. Päivänselvää oli, että vain käteismaksu käy, ja olin tietysti pantannut automaatilla käyntiä. Nyt alkoi iskeä jo todella paniikki. Äkkiä ulos, luojan kiitos automaatti löytyi heti, takas turvatarkastukseen ja täyttä laukkaa portille. Loppujen lopuksi aika riitti ihan hyvin, mutta kyllä noi vaan on aika kuumottavia tilanteita.

Nälkä nakersi suolenmutkaa, joten tällä lennolla tarjottu 50g suolapähkinäpussi tuntui aika kehnolta naljailulta. San Andresin kentällä oli ensimmäisenä ziljoonan ihmisen jono, kaikki rekisteröitiin sen turistikortin tietojen perusteella. Tästä kun selvittiin, niin kamat hihnalta ja seuraavaan jonoon. Tän jonon päässä tehokkaat tullimiehet aukaisivat joka ainoan laukun, ja penkoivat sisältöä. Tosin mulla ei oo hajuakaan, mitä ja miksi, koska tullimies avasi mun rinkan, pyöräytti siellä vaan käsiään pari kertaa ja homma oli siinä. Ehkä ne vaan halusi näyttää mahtiaan, tiedä noista.

Mutta joo, pikku kommervenkit kentällä, nälkä, omaan silmään turha jonottelu, saatanan siittämien pikkulasten vinkuna ja hysterinen itku jonossa, kaikki sai v-käyrän aika korkealle. Mutta tranquila hombre, kohta oot hostelissa, meet joko syömään tai käyt ostamassa sapuskaa, ja ilta-aurinko paistaa taas. Siispä mittari ja hosteliin. Hostelin ulko-oven edessä istuskeli neitonen, joka tyynesti naputteli whatsappia tai mitä lienee. Nykäisin ovea, mutta hän sanoi että cerrado, ovi on lukossa eikä ketään sisällä. Nyt alkoi oikeesti keittämään. Olisin napannut samantien taksin ja mennyt jonnekin muualle, mutta pahaksi onneksi seutu oli niin rauhallista ettei siellä pahemmin taksit pörränneet. Vähän ajan kuluttua paikalle tuli mukava tanskalaispari, jolla oli avaimet ja päästiin sisään. He kertoivat, että paikka on vähän niinkuin omatoimihostel, henkilökuntaa ei juurikaan näy.Jokaiselle annetaan avain ulko-oveen, ja kulku omien aikataulujen mukaan. Sain ohjeet mistä löydän supermercadon, ja lähdin hakemaan vihdoinkin sitä iltapalaa. Sillä välin maailman ystävällisin omistajapariskunta oli saapunut paikalle, ja ilman heidän tosi avointa, maailmoja syleilevää asennettaan olisin häippässyt heti seuraavana aamuna toiseen majoitukseen.

Vuokrasin pariksi päiväksi mönkijän, ja se sai mut saaren kuninkaaksi! Brute force, se peli on pelkkää raakaa voimaa ja teurastusta. Ajaminen on melkein kuin tietsikkapeli, mitä tyylikkäämmin ohitat teiden etanat, sitä enemmän saat pisteitä. Mulle niitä pisteitä on rapissut ennätysmäärä. Pariin lehmään meinasin tosin törmätä, mutta selvisin ilman katolleen menoa. Välillä mutkissa mentiin kahdella pyörällä, mutta vain raukka painaa jarrua! Palautin pelin, ja laskeuduin haikeana takaisin kuolevaisten joukkoon .

Saaren korkeimmalla kukkulalla on hyvät näköalat, ja myös saaren vanhin babtistikirkko. Menin sinne lauantaina parit kuvat ottamaan. Kirkon kellotorniin pääsee kiipeämään vajaan euron maksua vastaan, ja sieltä avautui kivat näköalat. Katelin että sunnuntaina kirkossa on tarjolla livegospelia, sinne siis sunnuntai-aamupäivällä suuntasin. Ei ihan Cleophus James´n tasoa (Blues Brothers), mutta ihan iloista ja Suomen kirkonmenoista poikkeavaa menoa kumminkin. Tosin enpä ole juurikaan kotimaan palvosmenoissa viimeaikoina piipahdellut...

San Andres on mukavan kompakti, ei liian iso,mutta kuitenkin paljon nähtävää. Saarelaiset ovat ystävällisiä, ja mun hostel, muut vieraat ja isäntäväki ovat ihan supereita. Rentoa Karibian meininkiä, reggaeta, calypsoa ja caipirinhaa.

Mönkijää, biitsiä, palanutta nahkaa, hartautta (heh), löysäilyä, uusia frendejä ja vikana päivänä sukeltelua. Siitä on San Andres tehty.

Sukeltamaan mentiin vähän Karibian malliin. Olisin mieluusti ottanut vähän kamatsekkiä ym. refreshiä Dive Masterilta, kokematon sukeltaja kun olen, mutta eipä mitään, sinne vaan. Ei siis ihme, että ilma loppui pullosta vaikka näytin merkeillä että vähiin käy. Melko vänkä fiilis kun ei oo enään mitä hengittää, mutta luojan kiitos että oltiin jo niin lähellä pintaa ettei tarvinnut miettiä paineentasausta, pystyin siirtymään snorkkeliin. Mutta  hauskaa oli pitkästä aikaa pinnan alla.